Left my heart in Tokyo (pienenmpikuinkolme)

Hai, tosiaan tykkään Tokiosta - paljon. Vaikka kukaan ei osaakaan puhua englantia, ja ne jotka osaavat eivät uskalla; vaikka kasvisruoka saati vegaani- on kiven alla, vaikka vaatekaupassa olen norsu eikä kenkäkauppoihin ole mitään asiaa; vaikka kohtelias tokiolainen neuvoo ennemmin väärään suuntaan kuin vastaa ettei tiedä - silti rakastan tuota kaupunkia.

Kuvassa kaupunkinäkymää Tokyo Metropolitan Goverment Buildingistä. Kuvaavaa on, että kaupunki tosiaan vain jatkuu ja jatkuu kaikkiin suuntiin. Tässä maailman suurimmassa kaupungissa asuu liki 35 miljoonaa ihmistä. Maanjäristysalttiudesta johtuen suurin osa rakennuksista on kaksikerroksisia ja melko heppoisia - eli halpoja pistää uudestaan pystyyn järistyksen jälkeen. Maanjäristyksen kestävien pilvenpiirtäjien rakentaminen on hyvin kallista, mutta toki niitäkin suurkaupungista löytyy. 

Kuvassa ydin-Tokion metroverkko. Kartan ulkopuolelle lähiöihin, eli sinne missä suurin osa kaupunkilaisista asustaa, vievät lukuisat ja kätevät lähijunalinjat. Tokiosta ei tosiaan voi nimetä yhtä keskustaa, vaan se koostuu useista keskittymistä, joista tärkeimmät ovat JR Yamanote -linjan varrella. Tokiosta majoitusta varatessa kannattaa siis suhtautua kriittisesti tietoon "niin ja niin monta km keskustaan."

Ihmispaljoudesta huolimatta Tokio ei ole kaoottinen. Kurinalaiset kaupunkilaiset ylittävät kadun vasta vihreällä liikennevalolla, tupakoivat vain sallituilla alueilla (kadulla kävellessä ei saa polttaa), jonottavat kiltisti joka paikkaan ja flunssan iskiessä suojaavat kanssaihmisiä käyttämällä hengityssuojainta. Yllä oleva kuva on otettu yhdellä ruuhkaisimmista asemista Shibyassa. Kuvassa näkyy Hachiko-patsas, joka toimii paikallisten kohtaamispaikkana. Patsas sulatettiin sodan aikana sotatarvikkeiksi, kuten myös temppeleiden mahtavat kellot, mutta teetettiin uudestaan rauhan aikana.

Tarina Hachikosta - uskollisesta koirasta joka päivittäin odotti isäntäänsä asemalla hänen töistä palatessaan, jopa yhdeksän vuotta isännän kuoleman jälkeen - on tokiolaisilla rakas. Hachiko on haudattu isäntänsä professori Eisaburo Uenon viereen Aoyaman hautausmaalle. Shibyan asemalla olevan patsaan lisäksi koiralla on kaksi muutakin patsasta Japanissa. Myöskään ylläolevassa haudassa ei ole muuta kuin koiran sisuskalut, koiran nahkahan piti toki täyttää.

Yllä täytetty Hachiko Uenon puistossa sijaitsevassa luonnontieteellisessä museossa. Japanilaiseen tapaan Hachiko-kultilla toki tehdään rahaa lelujen ja muun oheiskrääsän avulla.

Täytetyistä koirista eteenpäin... Sää oli nyt vuodenvaihteessa mitä oivallisin kaupunkilomailulle. Japanilaisittain oli talvi ja hirmuisen kylmää. Meille sen sijaan +10-15 asteen päivälämpötilat tuntuivat oikein mukavalta vaihtelulta. Toki Japani on kauneimmillaan keväällä kirsikkapuiden kukkiessa.

Syömisten suhteen reissussa ei olekaan sitten hirveästi mainostettavaa. Kuvassa kovalla vaivalla löydetty kasvishampurilainen, eli pieni pala patonkia ja välissä vähän juuresraastetta. Jei.

Japanilaiset tuntuvat jonkin verran innostuneen italialaisesta keittiöstä. Pastaa olikin hyvin tarjolla. Kuvan penneannos tomaakkikastikkeella jätti kuitenkin ikävöimään proteiineja.

Usein tyydyimmekin varmaan vaihtoehtoon Freshness Burgeriin, jonka kyltti näkyy kuvassa. Valikoimista löytyy kaksi pienehköä, mutta vegaanilta vaikuttavaa kasvishampurilaista. Halpaa tämäkään ei ollut. Jos purilaisen oheen otti ranskalaiset ja juoman, sai pulittaa jo liki 10 euroa.

Purilaisista herkullisempi oli tämä kuvassa näkyvä kolmen pavun burgeri.

Ja toki tiemme vei myös ruokakauppoihin. Kuvassa normaali rehutiski; kuten näkyy, on kaikki viimeisen päälle pakattua.

Vai mitä mieltä olette tästä yksittäispakatusta omenasta?

Paikallista ruokakulttuuria edustivat lukuisat nuudelibaarit. Kuvassa annos misonuudeleita. Ongelmana vaan, että noihin liemiin käytetään liki poikkeuksetta kalahiutaleita :(

Mutta vaikka syöminen tuottaakin vegaanille haasteita tässä nousevan auringon maassa, tekemistä, nähtävää ja koettavaa kyllä riittää. Kuvassa minä pelaamassa suosikkipeliäni yhdessä kaupungin lukuisista pelihalleista.

Kävimme katsomassa Buddhaa Kamakurassa, joko yhdessä Tokion lähiöistä ja vieruskaupungeista, miten sen tahtoo määritellä.

Ei me ihan täysin jätetty shoppailemattakaan. Kuvassa nuorten suosiman Harajuku-kaupunginosan kuuluisin ostoskatu Takeshita dori...

...jonka varrella sijaitsi yksi lukuisista bongaamistamme eläinten vaatekaupoista. Japanilaiset tosiaan pitävät pienikokoisia koiria aivan lasten korvikkeina. Pahimmillaan fifejä ulkoilutetaan kuvassa etuoikealla näkyvän kaltaisissa vaunuissa.

Aivan hotellimme lähellä Uenon ja Asakusan välissä (lähin metroasema Inaricho) sijaitsi valtava keittiövälineputiikkikatu. Katu on Asakusa dorin poikkikatu, ja sen tunnistaa kuvassa näkyvästä valtavasta kokin päästä. Oli tarjolla vaikka minkälaista vempelettä, muottia ja veistä.

Niin, mistä pidän Tokiossa eniten? Ehkä juuri ihmisvilinästä, kohteliaisuudesta ja toisten huomioon ottamisesta, monipuolisuudesta, eläväisyydestä... No kuitenkin, kivaa oli, taas kerran :) Ja kuvassa aikaerorasituksen väsyttämä minä.