sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Soijamureketta, pottumuusia ja kaalisalaattia

Halvallakin saa hyvää, kun on ruuasta puhe. Täytyy vain tehdä se itse. Tänään kokkailin tällaista edullista ja ravitsevaa sunnuntairuokaa. Pottumuusista sen verran, että jos olet aina tehnyt sen suositusten mukaan jauhoisista perunoista, kannattaa edes kerran kokeilla kiinteitä. Ainakin allekirjoittanut pitää enemmän kiinteistä potuista tehdyn muusin rakenteesta ja mausta.



Soijamureke:

4 dl soijarouhetta
6 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 sipuli
4-6 valkosipulinkynttä
1/2 dl soijajauhoa
1/2 dl korppujauhoa
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja (kuutioina)
1/2 dl kivettömiä mustia oliiveja
1/2 dl ketsuppia
1 tl paprikajauhetta
1 tl kuivattua oreganoa
2 rkl oliiviöljyä

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Pilko oliivit ja aurinkokuivattutomaatti, jos et käytä valmiita kuutioita. Laita kaikki ainekset paitsi öljy kattilaan ja keitä viitisen minuuttia, kunnes soijarouhe on imenyt veden itseensä. Sekoita joukkoon öljy. Kaada öljyttyyn uunivuokaan ja paista 175 asteessa 45 minuuttia.

Pottumuusi: 

2 kg perunoita (suosittelen kiinteitä)
1 tl suolaa
100 g margariinia

Pese ja kuori perunat. Keitä kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Kaada kypsistä perunoista vesi pois ja  muussaa pottunuijalla. Sekoita sekaan margariini. 

Kaalisalaatti:

keräkaalia (noin 100 g per syöjä tai ruokahalun mukaan)
oliiviöljyä
valkoista balsamicoa

Pilko kaali. Lorauta sekaan oliiviöljyä ja valkoista balsamicoa. Sekoita.


PS. Tänään vietetään YK:n Köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisen päivän 12. Asunnottomien yötä. Jos et pääse osallistumaan tapahtumiin fyysisesti, sytytä kotikynttilä tasan klo 19 niin olet yöketjussa mukana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti