torstai 13. tammikuuta 2011

Kung po tofu

Tämä on ensimmäinen tofuruoka, josta todella pidin. Ihastuin tähän vuosia sitten suoraan Vegaaniliiton reseptillä tehtynä. Sittemmin on toki monia muitakin tofuherkkuja tullut vastaan ja itsekin kehiteltyä. Tämän kanssa huomasin tottuneeni vuosien myötä mausteisempaan ruokaan. Vaikka lisäsinkin mausteiden määrää alkuperäisestä reseptistä, silti olisi mausteisempaakin saanut olla. Hyvää tämä kuitenkin on näinkin. Suosittelen käyttämään tässä parsakaalia; se imee mukavasti makua itseensä.


250 g maustamatonta kiinteää tofua
400 g parsakaalia
2 isoa punaista paprikaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1-2 tl vahvaa chilijauhetta
80 g cashewpähkinöitä
öljyä paistamiseen

kastike:
3 rkl soijakastiketta
3 rkl omenaviinietikkaa
3 rkl vettä
1 rkl seesamöljyä 
1 rkl maissitärkkelystä
1 rkl ruskeaa sokeria
1 rkl seesamin siemeniä

Pilko tofu pieniksi kuutioiksi. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipuli. Pilko paprika ja parsakaali. Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa. Aloita paahtamalla cashewpähkinöitä pannulla muutaman minuutin ajan. Siirrä pähkinät syrjään. Paista sipulia, valkosipulia ja chiliä öljyssä muutaman minuutin ajan. Lisää tofu ja paista kunnes se on saanut hieman väriä. Lisää paprikat ja parsakaali, ja paista kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Lisää pähkinät ja kastike. Anna maustua parin minuutin ajan ja tarjoile keitetyn riisin kanssa.

2 kommenttia:

  1. Tämä ruoka innoitti minua aikoinaan veganismiin. Pitääkin kokeilla tuon parsakaalin kanssa. :)

    VastaaPoista
  2. Tämä oli aika herkullista! Teimme tätä hieman sovellettuna ja lisukkeena kookos-basmatiriisiä. Kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista