torstai 28. heinäkuuta 2011

Kuningatarsorbetti

Erittäin marjaisaa ja herkullista! Mustikoita löytyy metsästä ja vadelmia ainakin oman lähiöni pusikoista.

Hesarin ruokasivuilla oli tänään listaa mustikkaideoista:
"- vaniljaliköörillä terästettyyn mustikkamaitoon
- smoothieen ja pirtelöön
- martiniin ja mojitoon
- sorbettiin ja jäätelöön
- hilloon
- erilaisiin piirakoihin
- mustikkakukkoon
- kiisseliin ja marjakeittoon
- jälkiruokakastikkeeseen
- tuoreena esimerkiksi pappilan hätävaran tyyppisiin jälkiruokiin
- tuoreena vaniljakastikkeeseen tai -jäätelöön
- tuoreena myslin, jogurtin tai puuron sekaan"


200 g mustikoita
200 g vadelmia
500 g soijajugurttia
2 dl tomusokeria
1/2 rkl sitruunamehua

Soseuta kaikki ainekset sauvasekoittimella ja kaada jäätelökoneeseen. Massa on melko löysää, joten jäähtyminen kestää tavallista pidempään. Laita jätskikoneen valmistama massa pakkaseen. Sorbetti on  valmista nautittavaksi muutaman tunnin kuluttua, mutta säilyy kyllä pakkasessa pitkäänkin, ellei kukaan muka syö pois ;)

Sorbetin voi valmistaa myös ilman jäätekökonetta; se vaan vaatii enemmän työtä. Kaada soseutettu massa isoon kulhoon ja laita pakastimeen. Sekoita mahdollisimman monta kertaa jäätymisen aikana hileytymisen estämiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti