keskiviikko 2. tammikuuta 2013

"Pekoninen" hernerokka

Tervehdys oikein pitkästä aikaa! Rehellisesti olen miettinyt tässä taukoa pitäessäni vakavasti bloggaamisen lopettamista/ uuden ruokablogin aloittamista. Kuitenkin jokin on estänyt pistämästä hommaa kokonaan jäihin.

Elämässäni on kuluneen vuoden aikana tapahtunut hurjan paljon muutoksia, mutta suunta on onneksi ollut myönteinen. Pitkittynyt ja hermoja raastava asuntoremontti on liki valmis, ja onneksi keittiön osalta täysin. Nykyään kokkailen mukavassa tumman puun, valkoisten työpintojen ja kirkkaanpunaisen laatotuksen omaavassa keittiössäni kahdestaan koirani kanssa. Viime aikoina elämääni on hiipinyt hauvan ohella myös toinen sekasyöjä, mutta kiltisti tuo on tähän mennessä rehusapuskojani syönyt.

Aloitin maaliskuun alussa päivätöissä, ja tällä erää näyttää siltä, etten enää palaakaan täysipäiväiseksi opiskelijaksi, vaan yritän saattaa tutkinnon loppuun työn ohessa. Tämä on monen muun muutoksen ohella jättänyt pois Helsingin yliopiston tarjoamat suhteellisen tasokkaat ja hyvin edulliset vegaanilounaat. Olenkin päätynyt etenkin kuluneen puolen vuoden aikana horjumaan lakto-ovo-vegetarismin suuntaan, kuitenkin siihen koko ajan tyytymättömänä.

Kaverini Jonas Biströmin naamakirjassa aloittama vegaanihaaste tarjosi minullekin hyvän tilaisuuden "palata ruotuun". Jonas siis lupasi olla koko vuoden 2013 vegaani, kunhan 12 kaveria sitoutuu veganismiin tammikuun ajaksi. Hommahan räjähti täysin käsistä ja tällä hetkellä osallistujia on jo 1021. Pisteet Jonakselle!

Tänä iltana töiden ja koiralenkin jälkeen väsyneenä päivällistä puputtaessani ja samalla netissä surffaillessani pohdin jälleen, että pitäisi kokkailla taas jotain blogiin pitkästä aikaa. Siinä samassa tajusin, että itse asiassa söinhän juuri kyseisellä hetkelläkin aiemmin bloggaamatonta ja hem****n hyvää pöperöä. Niinpä siis kaivoin kameran esiin ja ikuistin esteettisesti hieman rajoittuneen mutta maultaan mahtavan "pekonisen" hernerokan. Olkaa hyvä!

Ps. En siis lopetaan bloggaamista vaan Vegan Kitty goes on!



300 g hernerouhetta
1 punasipuli
1 kasvisliemikuutio
kylmäpuristettua rypsiöljyä kuullottamiseen
n. litra vettä

"pekoni:"

3 dl soijahiutaleita
2 rkl soijakastiketta
1 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl agavesiirappia
1 tl nestemäistä savuaromia
kylmäpuristettua rypsiöljyä paistamiseen

Hernerouheen keittoajan lyhentämiseksi kannattaa se liottaa etukäteen esimerkiksi yön yli. Aloita kuorimalla ja pilkkomalla punasipuli. Kuullota sitä ja liemikuutiota rypsiöljyssä muutaman minuutin ajan. Lisää hernerouhe ja vesi. Keitä hiljaisella lämmöllä 10-15 minuuttia, ja valmista tällä välin "pekoni". Sekoita soijahiutaleet, soijakastike, etikka, siirappi ja savuaromi keskenään. Paista seosta muutaman minuutin ajan rypsiöljyssä niin, että hiutaleet saavat väriä, mutta eivät kärähdä. Lisää "pekoni" hernerokkaan ja sekoita. Mikäli keitto on liian paksua, lisää nestettä. Tarjoile.

1 kommentti:

  1. Ihanaa, että tulit takasin bloggauksen ihmeelliseen maailmaan!

    VastaaPoista