maanantai 5. heinäkuuta 2010

Uunikuivatut tomaatit

Olen todellinen aurinkokuivattujen tomaattien ystävä, joten halusin kokeilla tällaista kotitekoista versiota. Erilaisia reseptejä "aurinkokuivatuille" tomaateille on netti pullollaan, itse kahlasin niitä hetken läpi ja sovelsin sitten tämän omani. Ja olivat ihan käsittämättömän hyviä! Todisteena se, että tein nämä eilen ja jo tänään näyttää purkki tyhjenevän. Pitää siis tehä lähipäivinä lisää; nyt kun kotimaiset tomaatit vielä ovat halpoja ja maukkaita.


Lohkoin uunipellillisen täyteen tomaatteja. Siemenet on helppo kaapia lohkoista erilleen. Itse tarjosin ne vasemmalla näkyvässä kupissa rottalaumalleni. Tomaattilohkojen päälle ripottelin sormisuolaa, sokeria, hienonnettua basilikaa (kuvassa yhden ruukun verran) ja valkosipuliviipaleita. Lorautin vielä tomaateille hieman oliiviöljyä. Kuivatin näitä uunissa noin 60-70 asteessa noin kuusi tuntia, kunnes alkoivat käpristyä kasaan. Uuninluukkua kannattaa välillä avata, jotta tomaateista höyrystynyt neste pääsee pois. Tomaatit voi säilöä esim. keittämällä steriloituun lasipurkkiin. Kaada purkkiin vielä oliiviöljyä päälle, niin että tomaatit peittyvät. Omalla kohdalla tämä säilöminen oli kyllä turhaa, sillä ne syötiin jo seuraavana päivänä. Tomaattien kannattaa kuitenkin edes vuorokausi antaa maustua öljyssä kuivattamisen jälkeen.


Tässä vielä kuva tomaateista koristamassa pastaa mustista oliiveista tehdyllä pestolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti