keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Pekoni-juustopihvit

Viime aikoina opiskelupäivät ovat toistuvasti venyneet yli 12 tunnin, joten kokkailu on jäänyt aika vaatimattomaksi. Eilen kuitenkin sain palautettua kandista tämän hetkisen, tosin edelleen hyvin keskeneräisen, version opponoitavaksi. Tätä palautusta olen juhlistanut lähinnä nukkumalla :D Sunnuntaina täytin vuosia, huisit 24 jopa, jonka kunniaksi piti toki laittaa ekstrahyvää sapuskaa. Näiden pihvien ohjeen löysin jo aiemmin hehkuttamastani Vegaanikeittiön käsikirjasta. Eivät ne ehkä ihan pekonille ja juustolle maistuneet, mutta erihyviä olivat kumminkin! Suosittelen tarjoamaan näiden kanssa esimerkiksi valkosipulimajoneesia. Itse tein lisäkkeeksi myös yksinkertaisen tomaatti-munakoisopaistoksen.



Hieman mukailtu resepti pihveille:

2 1/3 dl tummaa soijarouhetta
2 1/3 dl vettä
1/2 rkl kasvisliemijauhetta
1/2 dl vegepekonia tällä ohjeella
2 1/3 dl gluteenijauhoa
1/2 tl nestemäistä savuaromia
1 1/4 dl oluthiivahiutaleita
1 rkl valkosipulijauhetta
2 rkl maapähkinävoita
2 1/2 rkl pellavansiemenrouhetta sekoitettuna 3 rkl lämmintä vettä
1/2 dl vaahterasiirappia
1/2 dl kylmäpuristettua rypsiöljyä
1/ dl grillikastiketta

Kiehauta vesi vedenkeittimessä ja kaada soijarouheen päälle. Lisää kasvisliemijauhe, sekoita ja jätä turpoamaan muutamaksi minuutiksi. Kerää loput ainekset toiseen astiaan ja sekoita turvonneen soijarouheen sekaan. Vaivaa taikinaa käsin vähintään viisi minuuttia. Anna taikinan seistä hetki ja paista siitä sittten pihvejä paistinpannulla öljyssä noin viisi minuuttia per puoli.

1 kommentti:

  1. Nyt äkki takasin keittiöön. Loistavaa settiä joten listoilla ehdottomasti.

    VastaaPoista