torstai 11. marraskuuta 2010

Uunipunasipulit

Toisinaan tekee mieli jotain pientä suolaista. Uunipunasipulit ovat silloin oiva vaihtoehto. Toki nämä sopivat myös tukevammalle aterialle lisukkeeksi.

ennen uunia:


uunin jälkeen:



4 samankokoista punasipulia
4 valkosipulinkynttä
4 rkl margariinia
4 tl timjamia
merisuolaa

Levitä merisuolaa uunivuoan pohjalle ohueksi kerrokseksi. Kuori ja pilko valkosipulinkynnet. Kuori punasipulit ja tee niihin kaksi pystyviiltoa niin, että ne kuitenkin pysyvät kasassa. Levitä sipuleita sormin, jolloin saat mausteet sisälle. Aseta punasipulit uunivuokaan ja mausta ne merisuolalla, valkosipulilla, margariinilla ja timjamilla. Paista 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

3 kommenttia:

  1. Oi, uunisipulit on kyllä parhautta! :)

    VastaaPoista
  2. Enpä ole keksinyt tällaisia ennen kokeillakaan, hyvä idea!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa hyvältä. On ollut tarkoitus kehitellä jokin ruoka, jossa on joko uunissa paahdettua tai karamellisoitua punasipulia, mutta tämä kuulostaa sopivan yksinkertaiselta, mitä sitä turhaan mutkistelemaan. :->

    VastaaPoista